Ihanaa ruokaa vähän erilailla

Juu, juttu ilmestyi Karjalaisessa ja olihan se osittain hyvin asiallinen.
Vähän ihmetystä kuitenkin, kriittinen ihminen kun olen! Ensinnäkin, olisi ollut mukavaa jos juttuun olisi hankittu muutama sananen joltakulta terveydenhoidon ammattilaiselta, joka ihan suoraan ja kiertelemättä tunnustaa tämän ilmiön olemassaolon tällaisenaan (heitäkin on). Toisekseen, ehkä on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että lauseet eivät pääse paperille asti just niin kuin ne on sanottu? 
No, oli miten oli, enempiä en kritisoi. Toivottavasti jutusta on apua tai se herättää keskustelua. Jos joku ihmettelee jotakin sanomistani tuon lehtijutun suppean osuuteni perusteella niin toivottavasti ottaa yhteyttä suoraan minuun ;)

Olen kokeillut tässä muutaman päivän ajan kevyttä detox-kuuria.
Ensin niin, että viikonlopun ajan join vain erilaisia puristettuja mehuja niin kasviksista kuin hedelmistäkin, sekä söin smoothieita. Pieniä annoksia monta kertaa päivässä. Kuvaan kuului myös pientä hemmottelua, kuivaharjausta, pitkiä suihkuja, kehon öljyämistä yltympäriinsä, omaa rauhallista aikaa, kevyttä liikuntaa, metsäkävelyitä, venyttelyä, ei tehotreenejä. Teki hyvää.
Jo ensimmäisen päivän iltana keho reagoi, päänsärky oli illalla melkoinen ja vatsan toiminta muuttui kertalaakista suotuisammaksi. Ei enää raskasta möykkyä mahassa, ja aamullakin sai herätä ilman kipuja ja turvotusta. Yhtä juhlaa!
Tajusin myös näiden kahden päivän aikana sen, kuinka vähän vettä normaalisti juon. Nyt mulla on koko ajan litran pullo täynnä ja saatavilla, eikä ole yhtään hankalaa juoda pari pullollista päivän mittaan.
Jos pelkkä vesi alkaa tympiä, kannattaa puristaa sekaan vähän sitruunamehua, inkiväärin juurta tai vaikkapa persiljaa. On hyvää!
Nyt arkipäivinä olen syönyt myös kiinteitä ruokia taas, mutta hyvin simppeliä ja vaan pieninä annoksina. Salaatteja, keitettyjä tai uunitettuja kasviksia, kalaa, keitettyä munaa, ihan vähän hapanmaitotuotteita. Edelleen olo on parempi kuin normaalisti. Huomaa myös helpommin, mitkä yksittäiset ruoka-aineet aiheuttavat vatsanväänteitä.

Muistakaapa kuitenkin, että jos detox-kuurille ryhtyminen kiinnostaa, lainatkaa vähintään jokin hyvä kirja tueksi. Älkää lähtekö vain suin päin soitellen sotaan, etenkään jos pohjalla on jokin perussairaus tai vaikka tämä hiivasyndrooma.
Jo parin päivän kevennys- ja puhdistuskuuri tekee hyvää, eikä tarkoitus ole nähdä nälkää. Itse en esimerkiksi uskalla lainkaan lähteä kokeilemaan täyspaastoa, koska pohjakunto ei ole täysin luotettava, eikä mulla ole varaa pudottaa kiloja. Päinvastoin, soisin niitä tulevan mieluusti lisääkin..
muistakaa myös, ettei detox-kuurikaan tarkoita sitä että välttämättömistä ravinteita karsittaisi! Niitä vain puhdistetaan (syödään esim. käsittelemätöntä, luomua, raakana), tarkkaillaan mistä lähteistä niitä otetaan ja muutetaan niiden muotoa (kiinteistä nesteiksi). Eli kyllä, tarvitsemme runsaasti proteiinia, rasvoja ja hiilihydraatteja jne myös kuurin aikana. Kyse on lähinnä siitä, mistä niitä otamme ja miten. Detoxiakin voi kokeilla erilaisin painotuksin, esim. omalla kuurillani syödään paljon erityisesti maksan toimintaa tukevia ruoka-aineita ja yrttejä.

Ps. Sokerinhimon taltuttamiseksi suosittelen lämpimästi. Ei ole tehnyt mieli suklaata eikä mitään muutakaan höttöä viiteen päivään! Jee!
Ja veikkaan että kuurinkaan loputtua en enää luovu päivittäisistä porkkanamehuistani.

Uusia tuulia

Jännää. Sain taannoin haastattelupyynnön hiivasyndrooma-aiheesta. Oli jo ehtinyt painua unohdukseen, että tällaistakin blogia olen joskus kirjoittanut!
Tuo haastattelu oli tosi mainio sysäys itsellenkin ja olen iloinen jos tulevasta jutusta joku saa apua omaan tilanteeseensa. Mainostan sitten täällä lokakuun alussa kun juttu julkaistaan.
Mitä minulle kuuluu nykyään? Viimeisestä tekstistä on yli kaksi vuotta. Huh!
Hauskaa huomata, että tilanne on tavallaan sama ja kuitenkin eri. Parempi.
Lukiessani tätä läpi muistin oikein hyvin millaista helvettiä niin monet päivät olivat noina aikoina ja voin olla vain kiitollinen, että siitä suosta on noustu. Oma fysiikka ei enää näyttele suurinta osaa jokapäiväisen elämän näytelmässä.
En löytänyt ihmedieettiä. En löytänyt ihmelääkettä. En parantunut. Edelleen uskon lujasti, että parantua voi ja moni toivottavasti on löytänyt avun, kuka mistäkin. Kuulisin yhä tosi mielelläni teidänkin tarinoitanne! Kävijätilastojen mukaan täällä käy näköjään yhä aikamoinen kuhina, vaikka kirjoittaja itse on ollut poissa!

Tällä hetkellä ruokavalioni on normaali, monipuolista ja omasta mielestäni ihan terveellistä perusruokaa. Huomattavasti enemmän proteiineja tosin kuin noina vuosina. Siihen sain jonkinmoisen herätyksen jossakin vaiheessa.
Syön myös huttua. En välttele sokeria. Kyllä, se tuntuu kehossa, edelleen. Kyllä, mahani kenkkuilee edelleen.
Haastattelun myötä aloin miettiä mikä nyt sitten on erilaista kuin ennen. Samat vaivat ovat yhä tallella, joskin huomattavasti lievempinä. Vatsavaivat ovat yhä jokapäiväisiä, "alamäki" saattaa alkaa yllättäen. Tulee aamuja kun kroppa on möhnäinen ja raskas. Tukkoisuutta on yhä jatkuvasti, enemmän tai vähemmän. Olen siis yhä samankaltaisessa parempaan-huonompaan-kierteessä kuin silloinkin. Ero on se, etten mieti sitä enää niin paljoa, enkä tee asialle oikein mitään.
Kuitenkin nyt heräsi taas kysymys: miksi hyväksyn tämän? Miksi lakkasin etsimästä apua? Haluanko olla tässä jamassa lopun ikääni, täysin kykenevänä normaaliin elämään, mielikin korkealla, mutta kantaen aina epämääräistä kehnoa oloa, joka estää fysiikkaani saavuttamasta täyttä kapasiteettiaan ja "todellista terveyttä"?
No en tietenkään halua. Haluan yhä olla terve. Terve, vahva, vailla mystistä oiremyttyä. Haluan tuntea miltä tuntuu keho joka oikeasti toimii niin kuin se on luotu toimimaan.

Aloitin viime talvena lenkkeilyn. Sen myötä innostuin myös lihastreenailusta, ja olen saanut ihan uskomattoman paljon tyydytystä ja hyvää oloa "kurinalaisesta", säännöllisestä liikunnasta. On sitäpaitsi mahtavaa, kun yhtenä päivänä katsoo jalkojaan ja tajuaa, että tuossa polven yläpuolella on pikkuinen lihas, jota en ole koskaan ennen nähnyt ;) On mahtavaa, kun jaksaa tehdä kymmenen vatsalihasliikettä enemmän kuin vähän aikaa sitten. Ja kun laulaessaan huomaa äänen voimistuneen ja keventyneen sen ansiosta, että tiedostaa vatsalihaksensa! Mahtavaa!
Liikunta (eikä niin että käynpä tuolla lompsuttelemassa kerran viikossa, vaan oikeasti, kunnolla, tietyn määrän viikossa, tavoitteellisesti) on siis mulle yksi niistä asioista, joiden ansiosta tunnen voivani tänä päivänä aika hyvin huolimatta vaivoistani. Suosittelen kaikille.

Luulenpa, että tämä blogi alkaa taas heräillä uudelleen.. jospa vielä jonakin päivänä saankin kertoa sen ilouutisen: kadonnut terveys on löydetty.