26.2.2010

Kookosravinnon sivuilta poimittua

" Jos sinua vaivaa Candida-hiivatulehdus, kannattaa kokeilla kookosöljyä. Seuraavassa on perusteluja.

On olemassa päteviä tutkimuksia, jotka osoittavat, että kookosöljyn sisältämät keskipitkäketjuiset rasvahapot tuhoavat Candida-hiivaa. Kapryylihappo on yksi niistä kookosöljyn rasvahapoista, joita on käytetty jo jonkin aikaa hiivatulehdusten torjunnassa. Lääketieteen tri William Crook, kirjan 'Hiivaongelmat' tekijä kertoo, että monet lääkärit ovat käyttäneet menestyksellisesti kapryylihappoa hiivatulehduksia vastaan ja että se toimii erityisen hyvin niillä potilailla, joille tulee sivuvaikutuksia hiivaa torjuvista kemiallisista lääkkeistä.

Kapryylihapon lisäksi kahden muun kookosöljyn sisältämän keskipitkäketjuisen rasvahapon on todettu tappavan Candida-hivaa. Islannin yliopistossa tehty tutkimus osoitti, että "kapryylihappo, 10:n hiiliatomin pituinen rasvahappo, tappaa nopeimmin ja tehokkaimmin kaikkia kolmea Candida-tyyppiä tuhoten niiden solurakenteen hajottamalla solukalvot. Lauriinihappo, 12:n hiiliatomin pituinen rasvahappo, oli kaikkein tehokkain pieninä pitoisuuksina ja pitemmän vaikutusajan kuluessa." Tämän tutkimuksen tulokset ovat hyvin lupaavia sen suhteen, että kaikki kookosöljyn keskipitkäketjuiset rasvahapot toimivat yhdessä Candida-hiivan tuhoamisessa.

On mielenkiintoista, että runsaasti kookospähkinöitä syövät ihmiset elävät alueilla, joilla on tavattoman paljon hiivoja ja sieniä, mutta heitä vaivaavat hyvin harvoin tulehdukset. Esim. filippiiniläiset naiset, jotka syövät perinteistä kookokseen perustuvaa ruokaa, saavat harvoin tai ei koskaan hiivatulehduksia.

Jos epäilet, että sinulla on Candida-hiivan liikakasvua, suosittelemme, että neitsyt-kookosöljyn lisäksi lisäät ravintoosi probiootteja, jotta suolistosi bakteerikanta elpyisi ja immuniteettijärjestelmäsi toipuisi. Perinteiset käymisteitse valmistetut ruoat ovat parhaita lisiä ravintoosi samalla kun poistat siitä puhdistetut sokerit ja yksinkertaiset hiilihydraatit, jotka ovat hiivan ravintoa.

Joten yhteenvedoksi:

1. Lisää vähitellen ruokavalioosi vähintään 3,5 ruokalusikallista neitsyt-kookosöljyä päivittäin

2. Lisää ravintoosi käymisteitse valmistettuja ruokia (hapankaali, jogurtti yms.)

3. Poista ravinnostasi mahdollisimman tarkoin sokerit ja yksinkertaiset hiilihydraatit (valkoinen leipä, pasta jne.)



Jokaisen askeleen yhteydessä varaudu puhdistumisreaktioihin *).
Hellitä tai vähennä, mitä olet tekemässä (esim. kookosöljyn nauttimista)
tarpeen mukaan tai pidä taukoa, kunnes elimistösi sopeutuu.


*) Puhdistumisreaktioita eli Herxheimerin reaktioita voi olla hyvin monen tyyppisiä, flunssan tunteesta ripuliin tai kuvotuksiin. Ne johtuvat siitä, että vahingolliset mikro-organismit erittävät tuhoutuessaan myrkyllisiä aineita. Samoja reaktioita voi tulla myöhemmin uudelleen, jos olet pitänyt taukoa esim. kookosöljyn nauttimisessa. "

22.2.2010

Kel onni on, se onnen kätkeköön?

Olisikohan pitänyt jättää puhumatta.. muutamat päivät on taas pinkeilty maha pallona. Tekisi mieli kirota.
No, mieli muuten on hyvä ja olo tarmokas. Kevät tulee!

17.2.2010

Pientä edistystä

Voin iloissani kertoa, että jotakin toi magnesium tekee. Nyt on viikko kulunut päivittäisellä lisällä sekä maksanpuhdistustipoilla. Huomenna vaihdan munuaistippoihin.
Mahan toiminta on helpottunut, kakka tulee päivittäin ilman suolihuuhteluun turvaamista. Joskus jopa kaksi.
Voitte kuvitella kuinka suuri oli riemu kun niin tapahtui ekan kerran.. jollei lapseni olisi nukkunut viereisessä huoneessa, olisin huutanut ilosta! Luulen että sen ymmärtää vain sellainen ihminen, jonka maha suurimman osan ajasta tuntuu painavalta pallolta, joka vetää vankasti kohti maata.
Ripuliksi ei ole mennyt, vaikka se kuulemma olis toivottavaa. En oo tohtinut lisätä enää annostusta.
Kun vessaaminen on helppoa, on myös kaiken kaikkiaan helpompi olo.
Ilmavaivoja ei ole juurikaan ollut. Joinakin päivinä on maha turvonnut, joinakin alkanut kipuilla illalla oltuaan koko päivän hyvänä, ja on tullut se raskas pakkautumisen tunne. Mutta paljon helpompaa on kuin vielä viikko sitten. Ei ole jatkuvaa kipeää ja pinkeilyä.
Syömistä järkevästi jakamalla sitä pystyy näköjään säätelemään jonkin verran.
Mulla on joskus paha tapa syödä hyvin epämääräisesti päivän mittaan, ja sitten iltasella vetää sitä varsinaista päivällistä ihan liikaa. Ei ole kevein ilta semmoinen.

Olo muuten on ollut hiukan kehno. Keuhkot ovat ahtaat ja kipuilevat, ja nenäontelot täysin tukkeessa. Tää menee aina yksi yhteen: kun nenä ummistuu, alkaa keuhkovaiva ja kurkku tukkiutuu limaiseksi.
En tiedä kumpi kummasta, en tiedä mikä sen aloittaa, enkä tiedä kuinka suuri osa on astmalääkityksen määrällä. Ehkä sekin selviää aikanaan.
Tukkoisuudesta tulee väsymys, mutta mahan takia jaksan iloita senkin edestä.
Väsy ei ole ollut sietämätön kuitenkaan, vaikka jalkaa painaa, päivittäinen lenkkeily tuntuu aina hyvältä ja aamulla jaksan herätä.
Juon paljon ja pissahätä on koko ajan. Aineenvaihdunnan kannalta siitä sopisi varmaan olla tyytyväinen, hiukan se häiritsee elämää muuten..

oon kiukutellut itselleni suklaaseen sortumisesta, ja hunajan reilusta käyttämisestä kans.
Täytyy varmaan vetää viivat taas siihen. Suokaa anteeksi tämä kyseenalainen ilmaus.

Lisää ilahduttavia asioita.
Kävin erään luontaistuotekaupan rouvan pakeilla, ja häneltä sain mukaani monta hyvää uutta neuvoa. Tarkennettakoon terveyshistoriaa sen verran, että aika monta ns. hiivakuuria olen syönyt
( mm. Candida forte ja Dida ) vailla tuntuvaa vaikutusta. Dida on meneillä parhaillaankin.
Niiden lisäksi on etsiskelty mahdollisia vitamiini- ja hivenaineyhdistelmiä ja koetettu löytää muita sopivia, luontaisia täsmäaseita mm. sieniä vastaan.
Nyt tuntuu pitkästä aikaa että tässä voi olla oikeasti järkeä. Lähiviikot näyttävät onko.

Siinä jutellessa ensin meinattiin valita joku ihan normaali suoliston puhdistuskuuri. Mutta jutun jatkuessa päädyttiin vähän eriin.
Rouva pyysi nähdä kynteni. Niissä olevat pituussuuntaiset urat kielivät kuulemma magnesiumin puutteesta. Vilkaiskaapa omianne!
Seuraava kysymys oli onko sydämeni käyttäytynyt oudosti. On, on epätasaisuuksia, yhtäkkisiä ylijumputuksia ja liikaa tehoja ilman mitään järkevää syytä ja olen sitä ihmetellyt. Sydänfilmi oli ihan normaali.
Lihasväsymys ja vapina tukivat vielä asiaa.
Sain ohjeeksi 600 mg magnesiumia vuorokaudessa, kunnes kakka alkaa kulkea liukkaasti tai vetää ripulille. Sen jälkeen 300 mg.
Suuri määrä magnesiumia pakottaa suoliston toimimaan tehokkaammin, jolloin kuona-aineiden mekaaninen poistuminen tehostuu.
Jos suolisto on liian hidas ja kuona-aineiden poisto riittämätöntä, sama sakka kiertää kehossa uudelleen ja uudelleen. Se mikä ei ehdi poistua, alkaa imeytyä takas elimistöön, jolloin päällä on tavallaan jatkuva myrkytystila. Kertyy ja kertyy aina lisää ajan saatossa.
Psylliumin ja pellavansiemenkuitu, joita usein suositellaan laiskan vatsan hoidossa, tekevätkin kuulemma pitkässä mutkaisessa suolessa usein enemmän vahinkoa kuin hyötyä, pakaten ulostemassaa entisestään.
Tämmöisessä tilassa puhdistuselimet, maksa ja munuaiset, ovat jatkuvassa ylirasituksessa, niinkus kukin nyt voi maalaisjärjellään päätellä.
Ja niinku silmänympärysihosta lopulta voi suoraan nähdä. Jalkapohjaansa painelemalla muuten myös. Vähän vyöhyketerapiaa yksinkertaistaen: jos tietyn elimen akupiste on kipeä, siellä on tukko.

Mukaan lähti ensinnä se magnesium, toiseksi maksaa puhdistava maarianohdakeuute sekä munuaisia puhdistava kultapiisku-uute. Bonukseksi verta puhdistavaa punajuurimehua
( jos saatte jostakin luomupunajuuria ja teillä on mehulinko, hyvä juttu. Tavan punajuuret on huonoja sikäli että keräävät tehokkaasti myrkyt maasta itseensä ) .
Mutta huomio huomio! Maksaa ja munuaisia ei pitäisi rasittaa yhtäaikaa, vaan vuorotellen. Maksasta pitäis lähteä ja sitten siirtyä munuaisiin. Minulle päätimme kokeilla vuoroviikkoja, viikko maksalle ja seuraava munuaisille, kunnes pullot ovat tyhjät.
Kaikessa selkeydessään tää yhdistelmä tuntuu oikein hyvältä.

En tykkää hirveästi valmisteista joissa on kymmentä eri yrttiä, niin kuin noissa hiivakuureissakin useasti on, sekä aina joitakin apuaineita. Samasta syystä vitamiinilisätkin tökkivät, vaikka niitä käytänkin. Tulee epämääräinen olo. Sellainen että jos kerran suolisto pakkaa tavaraa muutenkin, onko se nyt hyvä työntää sinne vielä lisää sakkaa..
puhtaat kasviuutteet ja -öljyt, sekä semmoisenaan käytettävät superainekset kuten valkosipuli, yrtit jne tuntuvat aina parhailta. Tämä oli ihan vaan tämmönen yksilöllinen psykologinen lisäys..

vielä pari mainitsemisen arvoista bakteerien tappajaa.
Kookosrasva, ( voi syödä vaikka lusikalla purkista, eikä sitä ruokakaupan voin korviketta vaan 100% kylmäpuristettua ) ja
Pau D`arco
( Etelä-Amerikassa kasvavan puun kaarnaa. Olen etsiskellyt ko teetä, mutten vielä löytänyt. Pillereinä vain )
Ja puolukka!

-----


10.2.2010

Edelliseen postaukseen liittyen löytyi ilahduttava sivusto: http://www.tr-terapiat.com
Piti muuten lisätä, että jos joku haluaa jakaa kokemuksiaan hiivasyndroomasta, ärtyneestä suolesta tai muista hankalista suolistovaivoista, profiilista löytyy mun spostiosoite.
Eritoten kiinnostaa mikä teitä lopulta oikein auttoi!

-----

9.2.2010
Vatsa päässä


Oon niin moneen kertaan nyt kuullut tän lausahduksen yhdeltä jos toiseltakin taholta, että pakkohan sitä on vähän purkaa. "Se on pään sisällä."
Pieni lause, joka kenen tahansa on helppo sanoa. Varsinkin, jollei ole itse käynyt tiukkaa painia oman tilansa kanssa.
Mä auliisti myönnän, että mahani on varmasti ainakin osittain päässäni. Mutta riittääkö se?
Riittääkö että tiedostan ja myönnän? Onko se sillä hyvä ja naks, kipu pois, kaikki toimii? Jo olisi helppoa.
Jos kaivelen päätäni ja näen ja ymmärrän itseäni ja asioitani, riittääkö se? Jos jopa näen mistä tämä kaikki on saanut alkunsa vuosia sitten, jos voin käsittää kuinka psyykkinen huonosti voiminen on alun alkujaan heikentänyt immuniteettiani ja luonut sopivan pohjan kaikelle sen jälkeen tulleelle? Entä jos ihan oikeasti annan kaiken anteeksi, kiedon itseni ja kaiken muun armoon ja hyväksyntään, riittääkö se?
Jos olen tullut siihen pisteeseen, että olen pitkällä aikajaksolla möyrinyt ihan halvatullisen määrän menneisyyden ja nykyisyyden juttuja läpi ja oikeasti tunnen itseni melkoisen hyvin, sekä tunnen olevani henkisesti aika hyvällä pohjalla tänä päivänä, miksi fysiikka kenkkuilee yhä?
Voihan sitä aina ja aina kaivaa itsestään lisää traumoja. Sitten kun niitä ei enää tunnu oikein löytyvän, voi hyvin vaikka keksiä lisää saadakseen jonkin järkevän syyn kehon kivuille.
Mä en tätä hirveästi jaksaisi ylläpitää. En vain syvimmässäni usko, etteikö tämä jo riittäisi tältä erää.
Toki tiedän että on asioita, jotka eivät vielä ole rauhassa mun sisällä, toki tiedostan alueita joilla mua ahdistaa, syvästikin. En ole täysin huolesta vapaa, vaikka verraten parin vuoden takaiseen tilaan olenkin keveä kuin taivasten linnut!
Mutten hemmetti soikoon voi tosissani uskoa, että kaiken ja taas kaiken pitäisi olla autuaallisessa tyyneydessä, jotta keho voisi parantua..
en myöskään usko, että pitäisi lakata pohtimasta asioita pysyäkseen terveenä.
Täällä kulkee ihmisiä, jotka ovat ihan pimeitä päästään ja silti ruumiillisesti täysissä voimissa, ja toisaalta tyytyväisiä, kirkkaita tyyppejä joiden ruumis on kärsimyksestä ruvella.

Energiahoidoissa näkee paljonkin fyysisen paranemista ilman suoranaista fyysistä hoitoa. Kun henkinen puoli asettuu rauhaan ja tasapainoon, sairauskin häviää. Kasvaimet katoavat, tulee solumuutoksia, tulehdustilat laantuvat, lukot aukeavat.
Toisilla se tapahtuu kertalaakista, toiset käyvät läpi vuosien tietoisen tervehtymistyön itsensä kanssa.
Rukouksella ja henkiparantamisellakin on sairauksia kadonnut salamana.
Mutta niin paljon kuin tähän uskon, on toinen puoli joka muistuttaa:
kun jokin on jämähtänyt fyysiselle tasolle, se tarvitsee sekä henkisen että fyysisen hoidon.
En tiedä onko niin. Oon tyytynyt ajattelemaan että joskus on, joskus ei.
Miksi, sitä tuskin pääsee pohtimalla kovin lähelle.
Ehkä jonkun vain täytyy kantaa jonkun toisenkin taakkaa, tai yhteistä, tai omaansa pitkien aikojen takaa. Tai ehkä sitä valitsee kantaa vaikkei enää tarvitsisi?
Jokainen, joka on kiinnostunut muustakin kuin näkyvästä maailmasta, tietää jollakin tasolla, että sairaudet ovat aina enemmän tai vähemmän henkistä alkuperää. On sitten kyseessä aikaa sitten tehty sanaton sopimus itsen kanssa ottaa kantaakseen jotakin tasapainottaakseen jotakin muuta, tai stressaamalla, negatiivisella elämänasenteella tai tunteidensa patoamisella kasattu syöpäkasvain.
Oma ajatukseni on pelkistettynä suunnilleen se, että alkujaan henkinen epätasapaino saa immuniteetin heikkenemään, tekee reiän systeemiin jollakin tavalla.
Vaurioituneella pohjalla on tulevaisuuden kiusankappaleiden helpompi tehdä kunkin osansa, luonteensa mukaisesti. Olivat ne sitten viruksia, sieniä, ympäristömyrkkyjä, tai murheita, vihaa, järkytyksiä, torjuttuja tunteita..
loppuin lopuksi koko fyysinen keho saattaa olla niin tukossa ettei pelkkä psyykkinen terapia yletäkään avaamaan sitä kaikkea, vaikka se sieltä puolen olisi alkunsa saanutkin.
Entäs toisinpäin? Voiko olla olemassa myös alunperin fyysinen epätasapaino?
Mun on vaikea lähestyä sieltä puolen. Kyse on kuitenkin aina energeettisistä tiloista, ja "ennen" fyysistä on niin paljon ei-fyysisiä kerroksia.
Mutta enpä tiedä.. kunhan pyörittelen. Toivoisin kuitenkin, että ennen kuin kukaan menee laukomaan toiselle että toi on sun pään sisällä, miettisi vähän tarkemmin.
Pään sisäinen tila on ehkä aikanaan antanut alkusysäyksen, mutta onko asia todellakin edelleen siellä ja vain siellä?

Eräs nainen jonka kanssa eilen juteltiin, sanoi ihan viisaasti. Että kun johonkin täytyy saada apu, eihän tärkeintä ole penkoa mistä mikäkin johtuu, vaan että apu tulee.
Aina en ihan näin voisi sanoa, sehän on nurinkurisesti ajatellen just koululääketieteen vika! Kunhan apu tulee ( = oireet hiljennetään ) niin eipä sitä sen kummemmin tarvitse tutkia. Syitäkö ei tarvitse parantaa?
Tähän omaan hetkeen se vain sopi nyt mukavasti.
Kun mulla on olo että sen psyykkisen työn olen tehnyt jonka itse tiedän vaatineen työstöä, avannut kaiken minkä itse pystyn avaamaan, ja kun mulle on tehty miljoona fyysistä testiä joissa mitään ei näy, alanpa tosiaan olla siinä pisteessä jossa tärkeintä on vain että apu tulee.
Mistä ikinä tuleekin, kunhan tulee, ja kunhan on luonnollinen keino.

Voisin toki mennä yksityislääkärini suosittamiin, himokalliisiin testeihin, joissa kartoitetaan suolistoni bakterologinen tila ja saadaan tietää millilleen jokaisen hiivasolun, sienen ja parasiitin lisääntyneisyys elimistössäni.
Jos olisi se raha, menisinkin. Ei ole. Olen syytänyt viime kuukausina vitamiineihin, hiivantappajaisiin ja akupunktioon niin monet sataset, että olen nyt pulassa vuokrien ja laskujen kanssa. Vaikken mielelläni niin tee, tähän tarttee vetää raja tällä kertaa.
Ehkä se rauhoittaisi mieltäni, jos diagnoosini olisi tarkempi kuin oireperusteinen "ärtyneen paksusuolen oireyhtymä", joka ei kerro muuta kuin että suolistoni ei toimi niinkus sen pitäisi. Olipa diagnoosi mikä hyvänsä, lopulta hoitavat toimenpiteet taitaisivat kuitenkin olla samat?
Kukaan ei tunnu oikein tietävän mistä johtuu ja mitä kautta ärtynyttä suolta pitäisi lähteä tuuppimaan. Missään normikokeissa se ei näy, ja virallinen taho antaa vastauksen että vaikka tähän ei ole varsinaista hoitoa, oireita voidaan kyllä helpottaa. Voidaan tehdä elämästä siedettävää.
Oma sietorajani kuitenkin alkaa olla aika moneen kertaan kokeiltu jos joka päivä piina vain jatkuu, enkä tajua miten kukaan jaksaa moista, ellei sitten ole ihan elämäntahdoton elukka. Tai hirmuisen mielenrauhainen.

Mut jälleen: ei niin pahaa ettei.
Vielä syksyllä olin siinä kunnossa että tosissaan pelotti, kuten olette lukeneet. Sain apua, akupunktioissa kävin niin kauan kuin oli rahaa käydä, ja sen jälkeen keuhkoni eivät enää oireilleet ja olo oli parempi muutenkin.
Akuhoitajani katsoi että kokonaisenergian kierto kehossani ei ollut riittävä, joten energia ikään kuin kiertää ”tyhjää”. Pikkuisen vahvempaan päästiin sen kuukauden aikana.
Sokerin ja valkoisen vehnän täyskielto ja tiettyjen ruokien reilu rajoittaminen veivät kaikki pelottavimmat oireet aika pian pois.
Ei tullut enää huimauksia, ei oksetuskohtauksia, päänsärkyjä, ei voimien pakenemista jäsenistä, ei ollut jatkuvaa nenän tukkoa ja möhnäisiä silmiä, yli lyövää uupumusta, ei lyttyyn painuvia hengitysteitä. Se oli oikeasti valtavan ihanaa. Elämänlaatu parani humpsahtaen.
Entäs maha? Maha oli paha, ja on ollut aika lailla samassa jamassa koko ajan.
Turpoaa, kivistää, kaasuttaa, ummettaa, raskauttaa, alavatsa tuntuu tiiviiltä möykyltä joka muistuttaa joka hetki olemassaolostaan. Kakka tulee mutta hitaasti ja tuntuu ettei suoli koskaan tyhjene kokonaan, paitsi suolihuuhtelun avulla.
Vointi on kuitenkin ollut tuntuvasti parempi kuin sen kirjavan syksyisen oirepaketin kanssa.

Ihan viime päivinä vanhoja tuttuja kamaluuksia on alkanut taas tuntua.
Olen tässä tammikuun aikana, jokusen viikon, käyttänyt vähän sokeria, vähän vehnää, vähän ruisleipää sen perhanan hiivan kera..
kuvittelin olevani jo sen verran suosta noussut, että voin pikkuhiljaa nauttia ravitsemuselämästä taas niinku tavalliset ihmiset ja antaa itselleni löysää.. mutta taisin kuvitella pieleen.
Kädet ovat väsyt, aamulla saa raahata itsensä jalkeille ja keuhkoja painaa.
Se pirun makeanhimo on palannut.

Uh, olen vain lopen tympiintynyt muistamaan jatkuvasti vatsani ja pyörimään noidankehää, jossa asian tiedostaminen ja fyysiset tuntemukset suovat piinallisesti voimaa toisilleen! Kyllästynyt miettimään voiko tätä ja voiko tätä, käyttämään aina niitä samoja merkkejä joista tiedän varmasti etteivät nämä sisällä kiellettyjä ainesosia.
Rakastan ruokaa ja ruuanlaittoa, haluan siemaista hyvää viiniä ystävien kanssa ja herkutella ihanalla suklaalla ja maustaa teeni hunajalla ja ottaa pöydästä mitä vain kyselemättä onko tässä vehnää!
Olen ihminen jolle elämän suola on myös fyysisissä nautinnoissa, ruuassa joka saa suupielet leveään hymyyn, kauniissa tavaroissa ja kauniissa ympäristössä, elävissä väreissä, vahvassa kosketuksessa ja vahvassa seksissä, lujaa autolla ajamisessa, paljasvarpain hohkavalla maalla kulkemisessa, korkeille paikoille tuulta vastaan kipuamisessa.. uh uh ja uh!!
Olen kyllästynyt silmiäni ympäröivään tummaan ihoon joka huutaa, ettei kuona-aineenpoisto pelaa, ja olen väsynyt voimaan paremmin ja sitten taas huonommin ja taas paremmin..
haluan vain jotenkin todistaa itselleni, että vaikka silkalla tahdolla ja elämänhalulla tämän kehon saa vahvistumaan just nyt ja pysymään vahvana, niin ettei se kaadu yhdestä väärästä aineksesta.
Haluan pystyä syömään juuri sitä mikä tuntuu hyvältä ja sillä hyvyydellä saamaan taas kehoni kuntoon.

Ja kyllä, tiedän että ihmiset painiskelevat tämän samaisen paketin kanssa vuosia ennen kuin saavuttavat minkään maailman tuloksia, ja tiedän että pitäis olla kärsivällinen.
Riittääkö mun kärsivällisyyteni?? Onko siinä mitään mieltä? MINÄ TAHDON OLLA TERVE NYT!
Tapahtukoon niin, mä olen väsynyt. Olemaan väsynyt.
-----

Joskus joulukuun 2009 alussa..
kävin Antioksidanttiklinikan lääkärillä, Taina Harju-jollakulla, joka oli osaava ja hyvä nainen.
Suositteli mulle kattavaa ulostetestiä (CDSA ), josta selviäisi mm. hiiva, bakteerit ja parasiitit. Se teetetään Jenkeissä, ja tulosten saaminen kestää ainakin kuukauden. Aika hemmetin kalliiksi tämä tulisi vielä Kela-korvauksen jälkeenkin. Luulen kuitenkin, että saan ne rahat jostain.
Laajasta ruoka-allergiatestistä on pakko kieltäytyä vaikka mieli tekis, jokunen satanen tulisi siitä lisää.
Ostin vahvoja kalaöljyjä ja tuhdimpia maitohappobakteereita. Hiivan tuhoamista lääkäri suositteli jatkamaan yhä greippiöljyvalmisteella.
Sain pyynnöstäni todistuksen työvoimaviranomaisille, jotka alkavat patistella toimenpiteillään. Virallinen diagnoosini on ärtyneen suolen oireyhtymä, krooninen väsymys sekä astma. Kokopäivätyöhön en jaksa, mutta terveyskeskuslääkäriltä en mitään todistusta saa. Tällä paperilla minun ei tarvitse olla siitä huolissani viiteen kuukauteen, kiitos Taina.
Sovittiin seuraava aika helmikuulle, jolloin ulostetestin tulokset pitäis olla selvät.
-----
24.11.2009

Menneen kuukauden aikana oon asioinut paikallisessa terveyskeskuksessa ahkerasti.
Ennen tätä siellä en usein ole käynyt. On myönnettävä että mussa on vähän samaa vikaa kuin meidän isissä, lääkäriin mennään vasta kun jalat menee alta tai käsi roikkuu yhdellä rihmalla kiinni olkapäässä. Ei mulla ole varsinaisesti lääketiedettä vastaan mitään jos sillä pyritään oikeasti tekemään hyvää ja auttamaan ihmistä. Vai onko, vai onko..
oon vain kokenut niin monesti että yleislääkäreiltä ei riittävää tietämystä löydy, että terveyskeskukseen meno vain on.. no, tuntunut turhalta. Aika terveitä on oltukin mun suoliani lukuun ottamatta.
Mutta nyt olen tarvinnut oikeasti apua. Niinpä olen koettanut sinne astella avoimella mielellä ja nöyrällä asenteella.
Mutta perhana, joka kerta tulen lääkärin vastaanotolta yhtä tyrmistyneenä, ensin hämmennyksissä, sitten tulee suru ja kiukku. Ja joskus se kiukku nousee ihan samantien.

Ekan kerran menin omalääkärini puheille. Kerroin pitkäaikaisista ja kovasti kiivastuneista oireistani ja epäilyistäni, että ne johtuvat alunperin suolistoni kehnosta tilasta. Kerroin että mua huolettaa koska oloni alkaa olla liian sairas ja keuhkot on jatkuvasti kipeät ja ahtaalla.
Lääkäri totesi: "Me emme tiedä näistä asioista mitään, sun täytyy mennä yksityiselle."
Minä tivaamaan, eikö ole jotain laboratoriotestejä tai tutkimuksia joilla voi selvittää sisälmyksieni tilaa. Ei kuulemma ole.
Ravitsemusterapeuttikin käy vain kerran kuussa eikä sinne pääse "heppoisin perustein".
Sain mukaani nipun monisteita otsikolla "Hiivasyndrooma, tarua vai totta".
Niistä palautui mieleeni parin vuoden takainen käynti samassa laitoksessa. Silloinen lääkärini totesi, että kannattaa miettiä ovatko oireet vain pään sisällä.
Nyt sain sanat "mä en valitettavasti voi auttaa sinua."
Tämä oli eka vierailuni eikä taistelutahtoni ollut vielä ehtinyt nousta. Poistuin hiljaisena tyttönä.
En tajunnut että täällä täytyy todella vaatia että saa apua. Olin vain tosi kipeä, heikko ja huolissani kun tuntui että niin keuhkot, maha kuin muukin kroppa hajoaa alta. Jokainen päivä sitä oloa oli vähän liikaa.

Seuraavaan päivään mennessä olin jo vähän kimpaantunut ja painelin takaisin. Ajattelin että jollei lääkäri itse osaa auttaa, täytyy hänen ainakin ohjata mut jollekin joka osaa.
Lääkärini ei ollut paikalla, kerroin tiskillä asiani ja ohjasivat mut päivystävälle.
Hän totesi alkuun että päivystys ei sitten ole tällaisia asioita varten. Minä kertomaan että tiedän sen mutta mun keuhkoihin sattuu koko ajan, jäsenistä katoaa voimat, huimaa ja pelottaa, ja tarvin apua nyt.
Hän kuunteli keuhkoni, ei mitään vikaa. Penäsin taas testejä ja nyt sainkin lähetteen lukuisiin labrakokeisiin. Katsottiin ainakin munuaiset, maksa, kilpirauhanen, allergiat, sokerit, kolesteroli, keliakia ja laktoosi sekä sydänfilmi.
Kaikki olivat ok-lukemissa tai puhtaat, niin kuin olin ounastellutkin. Tuntui että ainut mikä paljastaisi jotain olisi jonkinmoinen bakteeriviljely tai tähystys.

Soitin Tampereen Antioksidanttiklinikalle ja pääsin onneksi ravitsemusterapeutille hyvin pikaisesti. Tämä asiansa tunteva ihminen tunnusti sairauteni todellisuuden ja kertoi päällisin puolin mitä se tarkoittaa, mitä mussa luultavasti tapahtuu, ja mitä sille voidaan tehdä.
Tsekattiin ruokavalio ja korjattiin pari asiaa siinä.
Lääkäriajat olivat heillä tiukassa, mutta pääsin peruutusjonoon. Tuntui mukavalta että mut otettiin tosissaan ja palasin kotiin varmana siitä että oon hyvissä käsissä.

Jätin kaikenlaisen sokerin, myös hunajan tiukasti pois, samoin vehnän. Myös muita kotimaisia viljoja rajoitin huomattavasti, samoin maitotuotteita, koska niistä kertyy limaa kehoon
-mikä on astmaatikolle kinkkinen juttu.
Proteiinia lisättiin.
Tiukkaa hiivadieettiä terapeutti ei suosittanut, pikemminkin päinvastoin. Mahdollisimman normaali, monipuolinen ruoka, muttei tippaakaan valkoista sokeria, hiivaa eikä valkoisia jauhoja.
Mahdollisimman paljon luomua ja puhdasta oikeaa ruokaa, kuten linja meillä on muutenkin. Terapeutin näkemys oli, että kun elimistö on kovilla ja heikko, kaikki torjunta-, lisä- ja muut vieraat aineet tekevät normaalia enemmän hallaa.
Samoin ne tiukasti rajoitetut dieetit. Sellaisesta on omakin, ei niin miellyttävä, kokemus. Seurasin muistaakseni talvella 2008 jokusen viikon sitä perinteisesti hiivan nujertamiseen suositeltua ruokavaliota, joka alkaa äärimmäisen rajoitettuna ja laajenee muutaman viikon kuluessa aina pikkuhiljaa.
Alku on liki täysin vailla hiilihydraatteja, ei mitään sokereita, edes makeissa hedelmissä eikä marjoissa, pois kaikki kotimaiset viljat sekä maitotuotteet.
Rauli Mäkelä ja Jouko Pursiainen ovat kirjoittaneet pari kirjaa tästä, voitte lukea niistä tarkemmin.
Olo koheni kyllä, muistan että hienoin juttu oli kaiken töhnän katoaminen suusta ja nielusta. Mutta probleema tuli, kun aloin ottaa hiilihydraatteja takaisin. Ehkä tein sen liian pikaisesti, en tiedä, mutta oireet palasivat pelottavalla voimalla. Söin riisikakkua ja taju meinasi lähteä, henki ahtautui ja tuli huimaus.
Parin viikon aikana olo päivä päivältä tasaantui, kun vain väkisin söin niitäkin ruokia joista noin kävi.
Päätin sen jälkeen, etten ryhdy millekään dieetille jollei mulla ole joku ammatti-ihminen lähellä neuvomassa ja korjaamassa suuntaa tarpeen vaatiessa. Tuli niin vahvasti olo että kehoni on jotenkin niin rajoilla, ettei sillä voi enää leikkiä miten tahansa.
Jostakin sitten luin, että hiivan kanssa voi käydä juurikin noin;
kun sitä yritetään nujertaa ilman hiilihydraatteja ( tai hiivakuureilla ) ja kun sitten sille sopivaa ravintoa taas ryöpsähtää elimistöön, se vimmastuu.
Muutenkin soluston aggressiivisuudesta on paljon puhetta, se voi kuulemma myös muuntautua aina vain paremmin sietäväksi, jos saa jyllätä kehossa pitkän aikaa hoitamattomana.
Tiedä tuosta, joka tapauksessa mun olo on ollut, ettei tätä asiaa voi lähestyä keskittymällä vain hiivaan. Jokin järkevä keino on oltava samanaikaisesti vahvistaa immuniteettia, puhdistaa rasittuneita elimiä sekä lempeästi tuhota ylimääräistä hiivakasvustoa.

Maitohappobakteereja, C-ja D-vitamiinia sekä sinkkiä ja greippiöljyä käytin jo ennestään, kalaöljyä lisättiin. Greipinsiemenöljy on luonnollinen antibiootti joka auttaa tuhoamaan haittabakteereja, mm. tuota Candida albicansia.

Näillä eväillä voimien pakenemiset ja oksetukset loppuivat muutamassa päivässä ja töhnäinen olo väheni. Keuhkot voivat jokusen päivän kevyemmin, muita pikamuutoksia parempaan ei tuntunut.
Aloitin akupunktiohoidot. Uskon puutteesta paranemisen ei ainakaan pitäisi olla kiinni, ehdoton luottamukseni neulojen tehoon huvitti itseänikin! Oon ihan varma että ne värisivät hyvin yhteen kehoni virtausten kanssa ja jokin olennainen parantumisen ensiaskel on otettu..

nyt piti kuitenkin taas palata terveyskeskukseen.
Tuli räkätauti ja keuhkot vetivät tosi ahtaalle, sattui ja oli vaikea hengittää.
Päätin että ne täytyy kuvata nyt jotta tiedän edes missä mennään. Ja jos sikaflunssa kaataa mut, on mun sekä lääkärini ainakin tiedettävä mikä on ollut lähtötilanne!
Toki sian ja kaikkien muidenkin influenssojen takia aikaa ei helposti saanut. Ei päässyt omalle lääkärille. Tiskillä sanoivat että myös päivystäjä voi lähettää keuhkokuviin yhtä lailla, niin menin. Kuunneltiin keuhkot, ei ole mitään vikaa, "ei vingu". Sanon että sattuu niin kamalasti ja on sattunut jo pitkään, tämä ei ole normaalia vaikka mulla astma onkin, mua pelottaa ja tahdon että ne kuvataan.
Lääkäri toteaa tähän: "Astma on astma eikä se siitä kuvaamalla miksikään muutu. Minä en lähde sitä tässä sulle kirjoittamaan. Kun toivut tästä flunssasta, ota yhteyttä astmahoitajaan ja tee puhalluksia kaksi viikkoa. Sen jälkeen varaa aika omalle lääkärille." Ja kortisoniresepti.
Poistuin kiukku sydänalassa kihisten. Halusin vain huutaa että mulla ei välttämättä ole kahta viikkoa aikaa odotella! Nyt ne kuvat ja äkkiä sittenkin!

Liisa-ystäväni on temperamenttikuningatar. Ääni yhä korkeammalle nousten hän valisti mua kuinka terveyskeskuksessa tulee toimia, jotta siellä jotain alkaa tapahtua. Hoitoa saa kyllä mutta vasta kun sen ottaa väkisin, tulee siis käyttää väkivaltaa ja kovaa ääntä!
Tunnen -taas- toisaalta kasvavaa voimattomuutta julkisen terveydenhuollon suhteen sekä varmuutta siitä, että todellinen apu tulee muualta.
Kiitän Luojaa että jostakin tuli rahat akupunktioon ja Antoksidanttiklinikalle -josta nyt sain lääkäriajankin ensi viikolle.

Mietin mikä on pohjimmiltaan terveyskeskuslääkärin virka. Jakaa reseptejä?
Mä yritän palauttaa mieleeni millaisissa asioissa olen käynyt vastaanotolla tai vienyt lastani, ja muistella milloin ja millaista apua olen saanut, apua joka todella on APUA.
Aika monta reseptiä olen heittänyt uuniin koska niissä ei ole ollut mitään järkeä, mm. tytön pitkään kestäneeseen yskään määrätyt antibiootit viime syksynä. Emme käyttäneet niitä, astmapuhallukset tehtiin eikä vikaa ollut. Otettiin sitten tiukat vitamiinikuurit ja kiellettiin sokeri joksikin aikaa. Yskä meni menojaan.
Luen keskustelupalstoja yrittäen saada käsitystä keskivertoihmisen terveyskeskuskokemuksista ja huomaan vain, että täällä syödään ihan pirusti lääkkeitä. Niitä saa joka vaivaan.
Astmaatikot vetävät ties monensiako kortisonikuureja ties monettako vuotta peräkkäin ja harmittelevat unettomuutta ja luukatoa ja vatsasairauksia joita se aiheuttaa
( vatsan suojaamiseen on sitten oma lääkkeensä ) . On antibiootteja ja lisää antibiootteja, mielialalääkkeitä, unipillereitä, laihdutuslääkkeitä..

"Ei ole terveyden merkki että pystyy sopeutumaan sairaaseen yhteiskuntaan", luin juuri aamulla jostakin. Viisauden sanoja, sanon minä ja jatkan seikkailuani tällä loputtomalla kiekuraisella polulla, jota myös kadotetun terveyden etsinnäksi voisin kutsua.

-----

11.11.2009

Olin viikon liftireissulla Irlannissa ystävän kanssa. Varmaan jokunen viikko ennen lähtöä olin ruvennut olemaan aika kehnossa kunnossa, ja siirtynyt vähäiselle vehnälle ja sokerille
-jälleen kerran.
Mutta matkalla syötiin miten sattuu. Suklaata ja sipsejä evääksi huoltsikoilta, sokeria ja vehnäleipää ihan riittävästi..
olo pysyi matkan ajan ihan ok kunnossa. Liikuttiin paljon, käveltiin raskailla kantamuksilla, pyöräiltiin ja oltiin ulkoilmassa koko ajan. Ja jälleen se ihana merinen ilma.. ah.
Yhden päivän autuas oivallus oli, etten tuntenut keuhkojani ollenkaan, ne olivat niin kevyet ja auki, hengitys raikas ja vahva! Mieletön tunne, en tiedä olinko ennen sitä vuosiin kokenut niin? Ehkä liioittelen.
Yhtenä iltana pikkukylässä syödyn hyvin hiilihydraatti- ja viljapitoisen aterian jälkeen tuli kuitenkin inhottava heikotus ja pyörrytys, joka oli jo käynyt tutuksi menneiltä viikoilta kotona. Muuten matkasta selvittiin kuitenkin mukavasti.
Pari päivää kotiinpaluun jälkeen menin tosi kehnoon kuntoon. Kaikki oireet vahvempina kuin koskaan siihen asti.

Tässä ollaan nyt.
Tuntuu kuin fysiikkani olis ihan viimeisessä pisteessä. Tunnen seisovani rajalla jossa joko valitsen antaa sen romahtaa tai sitten päätän nostaa sen ihan uuteen kukoistukseen. Tää on saanut mut pelkäämäänkin.
Käsi kädessä hennon varren kanssa käy kuitenkin aivan ääretön tahdon lujuus, jopa raivo. Tästähän noustaan ja näytetään itselle ja maailmalle!
Vaikka usko täydelliseen paranemiseen on syvällä ja pohjimmiltaan luja, epäilys lyö välillä kovaa läpi kun keuhkot tuntuvat pettävän, käsistä pakenee voimat ja pahoinvointi on lähes jokapäiväistä.
Oma keho on se tutuin ja läheisin väline kaikkeen, ja kun sen tila on epävakaa, on oleminen jatkuvaa uskon ja tahdon testaamista. On helppo näköjään kokea kehonsa jollakin tavalla erilliseksi "minästä", ja se ei tietty ole omiaan paranemisen edistämiseksi..

joka aamu alhaalta vatsasta nousee raju kuvotus, mutta oksentamaan se ei saa koskaan. Kakka tulee joko omin voimin tai suolihuuhtelulla, ja kuvotus katoaa. Kuin suolistossa olisi myrkyllinen möntti jonka täytyy päästä jostain suunnasta äkkiä ulos.
Keuhkoihin sattuu lähes jatkuvasti ja ne ovat raskaat ja tukkoiset, on välillä vaikea hengittää. Otan maksimiannoksen astmalääkettä joka päivä. Ontelot ovat tukossa.
Jäsenet väsyksissä, välillä niin että tuntuu etten jaksaisi seistä tai kävellä. Syömisen jälkeen tulee välillä vahva heikotus ja sumuisuus.
Tulee huimauskohtauksia, yhtäkkiä vain tuuli käy läpi yläkropan ja tuntuu että voisi tipahtaa milloin tahansa, sydän pumppaa ja vapisuttaa. Pyörtymiseen asti se ei ole mennyt.
Ehkä eniten pelottaakin se, että kun asumme täällä keskellä metsää kahdestaan lapsen kanssa, mitä jos menetänkin tajuntani? Osaako lapsi soittaa apua?

Tarpeen kuitenkin tää kaikki, sillä viimein olen - pakon edessä - hilannut itseni ensin lääkäriin ja todettuani ettei sieltä edelleenkään tule apua ( "mene yksityiselle, me ei tiedetä näistä suolistoasioista " ) , hakeutunut sellaisten ihmisten luo jotka tunnistavat mun oireeni, tietävät mistä on kyse, osaavat selittää sen ja tarttuvat toimeen auttaakseen. Kiitos siitä.
Perinpohjainen puhdistuminen jota olisin tarvinnut jo vuosia sitten, on nyt lähtenyt liikkeelle eikä mussa ole enää pikkuistakaan rippua sitä prosessia vastustamaan.

-----

Mitä tässä välissä, huhtikuusta marraskuuhun, on tapahtunut? Kunpa muistaisin.
Muistan kyllä etten päässyt enää kiinni raakaravintoon. Luultavasti lipesin vähä vähältä vanhaan ruokavaliooni: kaikki käy, vaikkei käykään. Myös sokeri, maito, vehnä ja hiiva.. ei ylenpalttisesti, muttei myöskään kurin kanssa.
Kesä tuo mulle tullessaan aina myös tiettyä huolettomuutta fyysisestä terveydestä, aurinko, kuuma maa paljaissa jaloissa ja liikkumavapaus korvaavat jotakin. Vaikka olo olisi kurja, se ei häiritse niin paljoa.
Talvella sisätiloissa vietetty aika ja samanlaisina toistuviin arkipäiviin, rutiineihin, asettuminen tekee minulla helposti tepposensa niin mielelle kuin keholle.
Muistan että kun lähdin reissulle Eurooppaan keskikesällä, keuhkoni olivat kipeät. Jo Tukholman rautatieasemalla pelkäsin etten selviä rinkka selässä kahta viikkoa. Pelotti vähäsen, koska olin matkassa yksin.
Muistan myös, että kun tapasin Skotlantiin saavuttuani ihanan ihmisen jonka kanssa kuljettiin muutama päivä, keuhkot tuntuivat yhtäkkiä tosi hyviltä.
Kello sisälläni kilkahti.. kuinka paljon onkaan kiinni henkisestä huolettomuudesta? Jos pala vapaata rakkautta tekee pienen ihmeen keholle?
Osansa varmaan oli myös Skotlannin kostealla, lämpöisellä ilmalla, joka oli mannaa koko kropalle. Siellä oli hyvä hengittää.

-----
12.4.2009

Taisin viime kirjoituksessani tehdä tyhjän lupauksen.
Tänä viikonloppuna olen - ja vielä tietoisesti - sortunut sokeriin, maitoon ja vehnään. Samantien saanut myös tuta nahoissani miten se mussa vaikuttaa.
Pää tukossa, nenä samaten, kurkussa köntti, naamassa herpes, silmät sumuiset ja maha turvoksissa! Olen hämmentynyt kuinka selkeinä ja nopeasti oireet palaavat kun palaa vanhoihin tapoihin, vaikka tiesin sen kai..
olen kuitenkin täysin hereillä tässä kiehtovassa tutkimuksessa joka koskee omaa kehoani. Siitä on ollut jänniä tunteita nyt. Kuinka hienovarainen systeemi tää onkaan, miten pienestä heittäytyy raiteiltaan. Vääjäämättä valkenee mikä mun elimistölleni sopii ja mikä ei. Yhtä vääjäämättä reitti myös ohjautuu nyt takaisin suuntaan josta se hyvä olo aluksi löytyi.

-----

9.4.2009

Viikko on ollut aika kiintoisa taas oman pääni sisällä. Olen viettänyt viime päiviä matalissa taajuuksissa, herännyt väsyneenä raskaassa kehossa pitkästä aikaa ja ärsyyntynyt tyttärelle milloin mistäkin. Olen katsellut ulos räntään ja harmauteen ja ollut yhtä harmaa sisältänikin, istunut sohvalla jaksamatta juuri mitään, miettien mistä löytäisin taas sen käsittämättömän keveyden ja kaikkinaisen hyvinvoinnin, johon ehdin jo miltei tottua.
Leena-ystävä antoi onneksi taikasanat kriittisellä hetkellä:
"Muista, että ajatuksen voima on suurin voima maailmassa. Mieti mitä ajattelet, koska ajatuksemme luovat tunteemme."

Aloin palailla takaisin lämpimien ruokien pariin. Viime lauantaina oksensin ja ripuloin koko päivän ja mistä ikinä se sitten johtuikin, tuli siinä jollakin hetkellä tosi voimakas viesti keholta, että nyt tarvitaan jotakin lämpöistä.
Hyvin yksinkertaisia mielitekoja; riisipuuroa, mustikkakiisseliä, linssimuhennosta, kasviskeittoa.
Ja hyvältä tuntuikin niitä saada lautaselleen.
Tässä kuitenkin oppii pikkuhiljalleen seurailemaan kehonsa hienovaraisia viestejä ja jopa kunnioittamaan niitä..
liian runsas viljan käyttö ( kotimaisia en edelleenkään syö, mutta riisiä, tattaria, hirssiä )
tuo heti raskaan olon, matala mieli saa helposti syömään liian suuria annoksia.
Ja kaikkein jännin juttu:
heti kun palasin lämpimän ruuan ääreen, alkoi mieli kierrellä myös niiden muiden vanhojen tuttujen ympärillä. Suklaa, leivonnaiset, juusto.. kaikkea tekisi mieli, mutten aio sortua.
Niin paljon eroa olossa on kuitenkin entiseen. Pysyttelen vain mahdollisimman suurelta osin raakaruualla, sallin itselleni kypsennettyä muonaa silloin kun siltä tuntuu, en kajoa maitotuotteisiin, vehnään enkä sorru sokeriin.

Pari päivää sitten tajusin äkkiä että nenäni on auki. Se oli ihmeellinen tunne, autuasta kerta kaikkiaan voida haistaa, hengittää kevätilmaa, tuntea kuinka ilma virtaa poskionteloissa jälleen! Olin ainakin pari kuukautta ollut niin tukossa että nenäonteloiden tilalla tuntui olevan vain tiivistä harmaata massaa, joka ei päästä läpi tuoksuja eikä energioita.
Aamuisin koko pää oli raskas, päänsäryt alkoivat olla jokapäiväisiä ja keuhkot kovilla kun ylähengitys ei toiminut.
Samoihin aikoihin kun ryhdyin raakaruualle, aloin käyttää Dr Reckeweg- sarjan homeopaattista nenäsuihketta. Se vaikutti nurinkurisesti käytön aikana, veti nenän entistä enemmän tukkoon, mutta kun lopetin sen jotenkin ihan vain "huomaamattani" parin viikon kuluttua, olikin nenäni avautunut.
"Pahenee ennenkuin paranee" lienee nyt koettu omin nenin. Seuraavaksi tahdonkin kokeilla saman sarjan astmayhdistettä.

Nenän lisäksi voi paremmin koko hengitys.
Iso ongelmani oli valtava limaisuus kaikissa onteloissa, kurkussa, keuhkoissa, suussa. Sain jatkuvasti kröhiä tuketta ulos kurkustani, ja ääneni nousi "ylös" nenään ja oheutui niin että aloin jo kovasti ikävöidä omaa tutumpaa ääntäni, sitä joka kumpuaa alhaalta vatsasta ja on vahva ja tasainen.
Nyt olo alkaa olla tuntuvasti erilainen, ysköksiä ei tule, palan tunne kurkusta on poissa ja suu on mukavasti ilmava entisen töhnäisyyden tilalta.

Eilen koin suurta onnea kun pieni hetki toi oivalluksen: Mä paranen! Sitä totisesti osaa arvostaa ja kiittää kaikista pienistä edistysaskeleista, kun on kantanut mukanaan isoa pakettia sekalaisia oireita, jotka kaikki yhdessä tekevät olon jatkuvasti vähän kurjaksi.
Fyysisen paranemisen kanssa käy käsi kädessä ajatusten ja mielen apinoinnin seurailu. On innostuttavaa tehdä visiointiharjoituksia asioista joita kovasti toivoo, kokea se ihana tunne kun tajuaa että se kaikki on jo tulossa kovaa vauhtia, tarvitsee vain luottaa ja ottaa vastaan kaikki mitä maailma ojentaa!

-----

30.3.2009

Syömisen kanssa ollaan nyt siinä pisteessä, että ensimmäistä kertaa tekee mieli syödä jotakin muuta. Kaksi viikkoa on täynnä. Suklaahyllykin houkuttaisi ihan hiukkasen.. viikonloppuna maistoin vähän marjarahkaa, vähän kiisseliä, vähän sämpylää ja pari salmiakkia..
no, eipä tee mieli jäädä sille linjalle. Täytyy nyt alkaa kokeilla erilaisia reseptejä ja niin laajentaa repertuaaria jottei tule puutumus! Vastahan tässä ollaan alkuaskelissa..

-----

25.3.2009

Lause johon viimeksi lopetin, on niin totta näinä päivinä. On kerrassaan ihmeellinen uudistumisolo. Päätöksiä tulee eteen niin kuin koko ajan elämässä, mutta nyt niitä on helppo tehdä ilolla ja keveydellä. Huomaan että tulee aina hyvin helpottunut olo kun saan jonkin asian päätettyä ja itselleni siten selkeyden.
Uusi ruokavalio on vaikuttanut mielialaan selkeästi. On keveyttä, avoimuutta ja rauhaa. Jotenkin nostattunut olo koko ajan. Avoimuus on myös kehossa, jaloissa, kaikkialla.. tunnen kuinka elämä virtaa mussa, se on ihana tunne!
Päänsäryt ovat kaikonneet, vatsa kenkkuilee yhä. Eilen tuli flunssainen olo ja tuntuu että tääkin on ihan suoraa reagoimista kaikkeen, puhdistumista, vaikken sitä aina järjellä tajuakaan miten räkä ja köhinä puhdistaa..
joku sisälläni kuitenkin sanoo: ole rauhassa, jatka mehujesi siemailemista ja anna auringon tehdä työtään iholla. Vedän nojatuolin keskelle olohuonetta siirtäen sitä aina sen mukaan kuin auringon säteetkin siirtyvät.
-----

Valon päivät
20.3.2009

Tän viikon olen elänyt vähän uudenlaisessa elämänjärjestyksessä.
Se sai alkunsa kun päätin ryhtyä paastolle saadakseni jotakin oikeaa tolkkua suolisto-ongelmaani ( joka on saanut alkunsa kauan sitten, kehittynyt vaivihkaa, ja aiheuttaa nyt paljon muitakin kuin suolistollisia vitsauksia eri puolilla kehoa tehden olon jotakuinkin sairaaksi ).
Suunnittelin viikon mehupaastoa, mutta kun luin ja mietin, tulikin olo etten voi rynnätä siihen noin vain. Koen olevani vähän turhan hennossa kunnossa. Niinpä päädyin kokeilemaan raakaravintokuuria. Voi olla että tämä sitten johtaa paastoon kuitenkin vähän myöhemmin.
Mulla on ollut ongelmia maitotuotteiden kanssa, silti olen käyttänyt jonkin verran jugurttia, juustoa ja kaikken eniten.. suklaata. Maitoa sellaisenaan en ole pystynyt juomaan enää vuosiin, se ällöttää minua ja tekee ilmavaivaiseksi.
Suklaanhimo on ajoittain ollut tosi hankala juttu, koska se helposti menee överiksi. Silti olen vain jatkanut. Ihanaa syödä, juu, kamala olo jälkeenpäin. Jollei muuta niin ainakin maha turvoksissa pienestäkin määrästä tai sitten päänsärky. Mitään muuta makeaa en ole niin kovasti kaivannut, suklaahylly on se joka vetää mua kuin pahin magneetti.
Olen jojoillut tän asian kanssa monet kerrat, pystynyt elämään aikani ilman sokeria, sitten sortunut taas.
Kokeillut tiukkaa hiivadieettiä hetken verran, syönyt yrttikuureja ja muuta ja muuta.. pitkäpinnaisuus ruuan suhteen ei ole mun hyveeni. Jaksan viikon ja sitten lipeän.
Mutta nyt on tapahtunut jotakin tosi ihanaa. Neljäs päivä raakaruokaa on menossa.
Se tarkoittaa kaikkia kasviksia ja hedelmiä kypsentämättä, siemeniä, pähkinöitä, itusia.. mehuja ja "pirtelöitä" ja hiven soijajugurttia välillä. Olo on virkeä ja hyvä.
Hassuinta on ettei mun tee vähääkään mieli suklaata, ei myöskään muita herkkuja. Leipomon kahvilassa käyminen munkkia syövän ystävän kanssa ei tee lainkaan tiukkaa vaikka sitä etukäteen vähän pelkäsin.
Olen jättänyt myös kaikki viljat nyt aluksi nähdäkseni auttaako se osaltaan, ja jotain tuhdin viljaisaa tekee välillä mieli. Vaikka edes yhtä ruisleipäpalaa oliivien ja tomaatin kera..
muuten oon varsin tyytyväinen mehuihini, salaatteihin, pirtelöihin jotka on tehty marjoista, hedelmistä, siemenistä ja riisimaidosta..
mitään elävän ravinnon ohjeiden mukaisia murekkeita ja sörsseleitä en ole vielä edes väsännyt kun tää on mennyt niin mukavasti näin.
Vatsavaivoille ei ole tapahtunut mitään vielä, päiviä on vasta muutama, oletettavasti myös syystä että syön paljon makeita hedelmiä jotka eivät sovi hiivavaivaiselle. Ei myöskään ole auennut tukkoisuus ja limaisuus kaikissa onteloissa.
Toisaalta olo on hyvin virkeä, mieli iloinen ja askel kepeä. Uusi ruokavalio toi mukanaan myös hyväntuntuisen rutiinin aamupäiviin.
Aamu alkaa vedellä tai yrttiteellä sekä yrttilisällä, lapsen lähdettyä eskariin teen tallit ja omat aamuhommani, sitten syön hedelmä- tai marja-aamiaisen, teen vähän hommia tietokoneella ja sen jälkeen tanssin. Oman olohuoneen tanssitreenit ovat niin hyvää terapiaa, iloa, kuntoilua ja hengittämään oppimista etten voi niitä riittävästi ylistää!
Tänä aamuna olin tosi väsyneellä ja jotenkin suruisella mielellä ilman syytä, mutta kun aloin tanssia ja jatkoin varmaan pari tuntia, kaikki murhe oli pois. On niin suurta iloa kokea vartalonsa ihan uudella tavalla, liikuttaa itseään siten kuin ei ole ikinä vain pystynyt!
Olen ollut varmaan aina nuoruudestani saakka sellainen hartiajännittäjä, pakannut kaikki huoleni ja epävarmuuteni ylös selkään, niskaan ja harteille ja jäykistellyt sitten. Lantio on myös ollut ihan vailla liikkumatilaa ja siksi jalatkin kulkeneet tikkujäykkinä. Lantiota alkoi vähäsen löytyä syksymmällä jo, nyt ihan näinä päivinä jotakin mahtavan ihanaa on tapahtunut myös yläosastolle ja koko ajan tekee mieli ravistaa, hetkuttaa, heiluttaa ja vatkuttaa käsiä ja hartioita.
Pienistä puroista vuolaat virrat!
Vaikka vielä on paljon jäykkää ja jännitystä, alan ymmärtää mitä riemua liikkuminen tulee vielä olemaan kun kaikki aukenee.

Ville Leinonen ( ehkä, tai joku muu ) on kirjoittanut jotenkin..
"On kevät jona kuoriudun ihmissuomuistani, kaikki lähdöt, kaikki tulemiset huuhdon rantavedessä kullaksi, pukeudun taivaan ja maan väreihin."
-----

Talvella 2008 kokeilin ensimmäisen kerran "hiivadieettiä", yhtä perinteisesti hiivan nujertamiseen suositeltua ruokavaliota, joka alkaa äärimmäisen rajoitettuna ja laajenee muutaman viikon kuluessa aina pikkuhiljaa.
Alku on liki täysin vailla hiilihydraatteja, ei mitään sokereita, edes makeissa hedelmissä eikä marjoissa, pois kaikki kotimaiset viljat sekä maitotuotteet - lukuunottamatta hapanmaitotuotteita, jos ne vain sopivat.
Rauli Mäkelä ja Jouko Pursiainen ovat kirjoittaneet pari kirjaa tästä, voitte lukea niistä tarkemmin.
Olo koheni kyllä, vaikka oli välillä käsittämättömän vaikea keksiä mitä sitä sitten söisi, ja rajoittunut valikoima alkoi äkkiä tympiä. Kasvissyöjänä ei voinut oikein turvata eläinproteiineihinkaan.
Muistan että hienoin ja ensimmäinen muutos oli kaiken töhnän katoaminen suusta ja nielusta. Tuli hyvin ilmava ja raikas olo suuhun.
Mutta probleemat alkoivat, kun aloin ottaa hiilihydraatteja takaisin. Ehkä tein sen liian pikaisesti, en tiedä, mutta oireet palasivat pelottavalla voimalla. Söin riisikakkua ja taju meinasi lähteä, henki ahtautui ja alkoi rankasti huimata. Pian mistä tahansa ruuasta saattoi tapahtua samoin. Se säikäytti, mietin olenko sössinyt koko systeemin nyt ja pystynkö enää palaamaan normaaliin vaikka tahtoisin.  
Parin viikon aikana olo päivä päivältä kuitenkin tasaantui, kun vain väkisin söin niitäkin ruokia joista noin kävi.
Päätin silloin, etten ryhdy millekään dieetille jollei mulla ole joku ammatti-ihminen lähellä neuvomassa ja korjaamassa suuntaa tarpeen vaatiessa.
Tuli niin vahvasti olo että kehoni on jotenkin niin rajoilla, sen tila äitynyt niin pahaksi, etten sillä voi enää leikkiä miten tahansa.
Jostakin sitten luin, että hiivan kanssa voi käydä juurikin noin;
kun sitä yritetään nujertaa ilman hiilihydraatteja ( tai muilla rajiulla hiivakuureilla ) ja kun sitten sille sopivaa ravintoa taas ryöpsähtää elimistöön, se vimmastuu.
Muutenkin soluston aggressiivisuudesta on paljon puhetta, se voi kuulemma myös muuntautua aina vain paremmin sietäväksi, jos saa jyllätä kehossa pitkän aikaa hoitamattomana.
Tiedä tuosta, joka tapauksessa mun olo on tuosta asti ollut, ettei tätä asiaa voi lähestyä keskittymällä vain hiivaan. Jokin järkevä keino on oltava samanaikaisesti vahvistaa immuniteettia, puhdistaa rasittuneita elimiä sekä lempeästi tuhota ylimääräistä hiivakasvustoa.
_________________________
PIKKUINEN PROLOGI.. 17.2.2010

Kadonnutta terveyttä etsimässä
on erään neidon matka monivuotisen, monen kirjavan oireilun halki. Mistä kaikki alkoi ja mikä milläkin tavalla mihinkin liittyy.. sitä on paha arvailla.

Astma sekä siitepöly- ja eläinallergia minulla todettiin kun olin 15- vuotias.
Sain lääkityksen, tottakai, mutta olen varmaankin ollut jokaisen lääkärin painajainen. Välillä ottanut sen päivittäisen kaksi annosta kurinalaisesti, välillä jättänyt lääkkeet kokonaan pitkiksi ajoiksi.
Astmasta huolimatta elin tiukasti hevosten kanssa aina vuoden 2009 syksyyn asti. Itsepäisenä ihmisenä uskoin, että kun olen tarpeeksi vahva sisältä, kukistan kyllä allergiatkin!
Tätä nykyä elämä on hevosetonta, usko yhä yhtä lujassa.

Ensimmäisiä muita selviä oireita muistan olleen joskus vuosina 2006-2007.
Aluksi oli vain mahakipuja ja ilmavaivoja. Pikkuhiljaa ne lisääntyivät ja laajenivat.. kunnes lopulta paketti oli melkoinen, ja se mitä kutsutaan hiivasyndroomaksi, päti mainiosti minunkin tilaani.
Ylenpalttinen väsymys, vastustuskyvyn heikkeneminen ja toistuvat flunssat, päänsäryt, joka sortin vatsavaivat, heikkous, nivelsäryt, alapään hiivatulehdukset, allergioiden vaikeutuminen, silmien väsymys, onteloiden tukkoisuus, kaikkinaisen möhnäinen sumea olo.. olisi helpompi listata mitä vaivaa ei ole ollut!
Vuonna 2008 olin jossakin vaiheessa niin väsynyt, että kävelylle lähteminenkin tuntui suunnattomalta ponnistukselta. Aamut olivat raskaat ja mieli maassa, keho tuntui painavan tonnin. Se taisi olla se viimeinen niitti, kun tajusin että nyt ei olla enää oikeasti kunnossa.
Tuolloin myös ekoja kertoja yritin lähteä asialle jotain tekemään. Kävin lääkärillä, testailin ruokavaliomuutoksia, luin ja tongin.. ja lannistuin kun en oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä tai mistä alkaa, haparoin vain sinne sun tänne.
Vuoden 2009 alussa kiehahdin ja kyllästyin tähän kaikkeen ihan totaalisesti, ja samalla löysin itsestäni myös uutta intoa ja tahdonvoimaa. Vyyhtiä on täten lähdetty purkamaan - toistaiseksi vaihtelevalla menestyksellä.

Henkinen puoli jää tässä blogissa vähän pimentoon, vaikka uskoakseni sillä aina on osansa fyysisen sairastelun alkamiseen. Tiedän, että aikanaan astmani puhkeamisen takana olivat vahvasti psyykkiset syyt ja pahoinvointi.
Tiedän myös, että noina aikoina kun vatsavaivani alkoivat toden teolla muutama vuosi sitten, oli elämä pikkuisen tytön yksinhuoltajana, jatkuvissa rahavaikeuksissa ja monien muiden myllerrysten keskellä aika rankkaa.
Nyt taas elämä ja oleminen on monin tavoin kovin rikasta, täyttä ja huoletontakin. Oma itse on selkeytynyt ja voimistunut melkoisesti vuosien mittaan, kuitenkin kroppa kipuilee. Pieniä oivalluksia asiain yhteyksistä tulee silloin tällöin, ja ehkä vielä joskus ymmärrän koko kuvan. Jännää on ihmisenä eläminen.
Toivottavasti joku teistä samojen vaivojen kanssa painivista saa täältä vaikkapa edes pientä vertaistukea. Kunnes pysyvä apu löytyy ja kirjoittaminen päättyy.. bon voyage!