Olen nautiskellut elämästä, aikatauluttomuudesta ja vapaudesta viikon, kun lapseni on lomaillut mummolassa. Mennyt paljon ja viettänyt aikaa poissa kotoa, jolloin tiukan kurinalainen vitamiini-kaikenlainen hyötyaineohjelmani on myös livennyt mukavaan epämääräisyyteen.. mieli on siis ollut viikon huoleton, ja maha, kas.. simsalabim. Nyt joudun ottamaan vähän vakavasti ne päänsisäisyysjutut. En mitenkään sataprosenttisesti niitä allekirjoita, mutta helpompaa on ollut, sitä en voi kieltää millään.
Olen ryhtynyt kahvinjuojaksi. Joka-aamuinen kupillinen on saanut suolen toimimaan aika mukavasti, kerran tai parhaimmillaan kahdesti joka päivä. Samalla ovat kadonneet liki kokonaan kivut ja turvotukset, vaikka ruokavalio ei olekaan ollut mitenkään ihanteellinen. Huomaan myös että kun olen pois kotoa, syön huomattavasti vähemmän ja järkevin väliajoin, millä varmasti on iso osuus parempaan oloon.
Nyt kuitenkin kun magnesiumlisä meinasi unohtua ottaa kokonaan ja pari päivää kului ilman juurikaan liikuntaa, meni myös maha umpeen uudelleen. Pahus.
Mietin tässä myös miten vaikuttaa lomani päättyminen ja arkeen paluu.. en tiedä. Arvailen, kuulostelen.
Olen iloinnut ihan suunnattomasti näiden muutaman päivän ajan vaivattomasta ja leppoisasta olosta kehossani, ja todella toivon että löydän sen taas ja pikkuhiljaa kaikki asettuu. On upeaa kun vatsa ei ole pinkeä eikä turvonnut eikä raskas, on ihanaa kun kakkiminen on helppoa, on ihanaa että vaikka farkkujen vyötärö onkin vähän turhan piukka, se ei tee kipua kuten aina ennen. Voi elämää. Kiitos tästä.
